TON

TON - Taivutetun puun kauneutta

TON uskoo puun taivuttamisen olevan avain sen kestävyyteen. Kauneus ja kestävyys puolestaan tekevät tuotteesta ajattoman. TON-tuotteet ovat perintöä sukupolvelta toiselle, samalla tavalla kuin taitava käsityöosaaminenkin. TON taivuttaa huonekalunsa manuaalisesti työpajassa, jossa samaa tekniikkaa on käytetty aina vuodesta 1861. Työtapoja on kuitenkin kehitetty ja yhdistelty tämän päivän suunnittelijoiden ajatuksiin. TON pöydät ja tuolit ovat yhdistelmä laatua, innovatiivisia muotoja sekä perintöä puun ymmärtämisestä materiaalina sukupolvien ajan.

TON:in tarina alkoi vuonna 1861, kun Bystřice pod Hostýnemeen avattiin huonekalutehdas, joka on tänä päivänä yksi maailman vanhimpia. Ei ole kuitenkaan sattumaa, että tehtaan perustaja Michael Thonet, jonka mukaan yritys nimettiin, valitsi juuri tämän paikan. Ympäröivän pyökkimetsän tarjotessa tarpeeksi materiaalia valmistukseen, säästyivät ylimääräiset kuljetus- ja työmaksut. Vuonna 1912 yritys valmisti vuodessa 445 000 tuotetta, samaan aikaan tehdas työllisti 2000 ihmistä. 

Vuonna 1953 THONET:ista tuli kansainvälinen yritys. Uudeksi nimeksi yritykselle annettiin TON, joka on lyhenne tšekkiläisestä nimestä Továrna Ohýbaného Nábytku – taivutettujen huonekalujen tehdas.

Lue lisää
Lue vähemmän
  • Varastossa
  • Myydyin
  • Aakkosjärjestys: A-Z
  • Aakkosjärjestys: Z-A
  • Hinta: Alhaisimmasta korkeimpaan
  • Hinta: Korkeimmasta alimpaan
  • Uusimmasta vanhimpaan
  • Vanhimmasta uusimpaan
Ton 18 tuoli, valkovahattu 339,30€ 377,00€
Ton 18 tuoli, valkovahattu - Laatukaluste

Ton 18 tuoli, valkovahattu

339,30€ 377,00€
Ton 14 tuoli musta 334,80€ 372,00€
Ton 14 tuoli, musta - Laatukaluste

Ton 14 tuoli musta

334,80€ 372,00€
Ton Merano käsinojatuoli tammi 644,40€ 716,00€
Ton Merano käsinojatuoli tammi TON

Ton Merano käsinojatuoli tammi

644,40€ 716,00€
Ton Ironica pöytä valkoinen 882,00€ 980,00€
Ton Ironica pöytä valkoinen - Laatukaluste

Ton Ironica pöytä valkoinen

882,00€ 980,00€
Ton 152 pöytä luonnonvärinen 749,70€ 833,00€
Ton 152 pöytä luonnonvärinen - Laatukaluste

Ton 152 pöytä luonnonvärinen

749,70€ 833,00€
Ton Ironica tuoli, valkoinen 217,80€ 242,00€
Ton Ironica tuoli, valkoinen - Laatukaluste

Ton Ironica tuoli, valkoinen

217,80€ 242,00€
Ton 30 tuoli musta/rottinki 524,70€ 583,00€
Ton 30 tuoli musta/rottinki - Laatukaluste

Ton 30 tuoli musta/rottinki

524,70€ 583,00€
Ton 30 tuoli luonnonvärinen/rottinki - Laatukaluste

Ton 30 tuoli luonnonvärinen/rottinki

524,70€ 583,00€
Ton 18 tuoli, musta/rottinki 407,70€ 453,00€
Ton 18 tuoli, musta/rottinki - Laatukaluste

Ton 18 tuoli, musta/rottinki

407,70€ 453,00€
Ton 18 tuoli, luonnonvärinen/rottinki - Laatukaluste

Ton 18 tuoli, luonnonvärinen/rottinki

407,70€ 453,00€
Ton 14 tuoli, musta/rottinki 403,20€ 448,00€
Ton 14 tuoli, musta/rottinki - Laatukaluste

Ton 14 tuoli, musta/rottinki

403,20€ 448,00€
Ton 14 tuoli, luonnonvärinen/rottinki - Laatukaluste

Ton 14 tuoli, luonnonvärinen/rottinki

403,20€ 448,00€
Ton 002 tuoli luonnonvärinen 477,90€ 531,00€
Ton 002 tuoli luonnonvärinen - Laatukaluste

Ton 002 tuoli luonnonvärinen

477,90€ 531,00€
13 / 13 Tuotetta näkyvillä
false

Search