Maze Interior

Mazen tarina alkoi Tukholmassa vuonna 2003, kun valokuvaaja Kent Johansson etsi sopivaa yöpöytää pieneen asuntoonsa - tuloksetta. Kovan etsinnän jälkeen Johansson päätti ratkaista yöpöytäongelmansa itse ja ryhtyi työstämään mieleistään tuotetta lähettyvillä löytyneistä lankuista ja nauloista. Kuin itsestään, syntyi näin paitsi Mazen ensimmäinen tuote, F-Shelf, mutta myös kokonaan uus yritys, Maze Interior. Myöhemmin mukaan liittyi liuta suunnittelijoita, tekijöitä ja bisnesnerojakin.

Kaikkien yhteinen tavoite Mazella on luoda älykkäitä, leikkisiä ja ennen kaikkia käytännöllisiä sekä ikonisia tuotteita. Koko tuotantoprosessissa pyritään minimoimaan negatiivinen vaikutus luontoon ja Mazen tuotantoketju onkin saanut nimen "Slow production" eli hidas tuotanto. 

Maze pyrkii valmistamaan huonekaluja aina tarve ja ongelmanratkaisu edellä. Tänä päivänä jo noin 96% tuotannosta tapahtuu Ruotsin Smålannissa sekä Västergötlannissa. Koska suurin osa Mazen myynnistä tapahtuu Pohjoismaissa, säilyy kuljetuksien välimatkat näin ollen lyhyinä.

Mazen uotteissa pyritään hyödyntämään aina ensisijaisesti kierrätysmateriaaleja. Aina tämä ei ole mahdollista, ja silloin materiaaliksi voi valikoitua esimerkiksi kestävän metsätalouden puu tai nahka, jota on syntynyt lihateollisuuden sivutuotteena. Mazen tuotteissa käytetty metallilanka on 6 mm:iin asti 100 % kierrätettyä.

Lue lisää
Lue vähemmän
  • Varastossa
  • Myydyin
  • Aakkosjärjestys: A-Z
  • Aakkosjärjestys: Z-A
  • Hinta: Alhaisimmasta korkeimpaan
  • Hinta: Korkeimmasta alhaisimpaan
  • Uusimmasta vanhimpaan
  • Vanhimmasta uusimpaan
Maze Bill XXS naulakko valkoinen - Laatukaluste

Maze Bill XXS naulakko valkoinen

29,00€
Maze Mixrack kenkäteline L valkoinen - Laatukaluste

Maze Mixrack kenkäteline L valkoinen

149,00€
Maze Bill Vertical naulakko valkoinen - Laatukaluste

Maze Bill Vertical naulakko valkoinen

169,00€
Maze Bill Horizontal M naulakko valkoinen - Laatukaluste

Maze Bill Horizontal M naulakko valkoinen

159,00€
Maze Pythagoras hyllynkannatin 2kpl messinki - Laatukaluste

Maze Pythagoras hyllynkannatin 2kpl messinki

55,00€
Maze Mixrack kenkäteline M musta - Laatukaluste

Maze Mixrack kenkäteline M musta

129,00€
Maze Bill kenkäteline valkoinen - Laatukaluste

Maze Bill kenkäteline valkoinen

139,00€
Maze Mixrack säilytysteline L musta - Laatukaluste

Maze Mixrack säilytysteline L musta

109,00€
Maze Bill hattuhylly valkoinen - Laatukaluste

Maze Bill hattuhylly valkoinen

169,00€
Maze Pythagoras hylly 80x20 tammi - Laatukaluste

Maze Pythagoras hylly 80x20 tammi

55,00€
Maze Nancy penkki musta/konjakki Maze

Maze Nancy penkki musta/konjakki

995,00€
Maze F-shelf Seinähylly Oikea, tammi Maze

Maze F-shelf Seinähylly oikea, tammi

249,00€
Maze Bill L kenkäteline valkoinen - Laatukaluste

Maze Bill L kenkäteline valkoinen

169,00€
Maze Pythagoras hyllynkannatin 2kpl kromi - Laatukaluste

Maze Pythagoras hyllynkannatin 2kpl kromi

55,00€
Maze Bill hattuhylly L valkoinen - Laatukaluste

Maze Bill hattuhylly L valkoinen

199,00€
Maze Mixrack kenkäteline M valkoinen - Laatukaluste

Maze Mixrack kenkäteline M valkoinen

129,00€
Maze Mixrack kenkäteline L musta - Laatukaluste

Maze Mixrack kenkäteline L musta

149,00€
Maze Bill kenkäteline musta - Laatukaluste

Maze Bill kenkäteline musta

139,00€
Maze Mixrack säilytysteline L valkoinen - Laatukaluste

Maze Mixrack säilytysteline L valkoinen

109,00€
Maze Branch seinänaulakko musta - Laatukaluste

Maze Branch seinänaulakko musta

119,00€
Maze Bill XXS naulakko musta - Laatukaluste

Maze Bill XXS naulakko musta

29,00€
Maze Bill XS naulakko musta/pähkinä - Laatukaluste

Maze Bill XS naulakko musta/pähkinä

65,00€
Maze Bill Vertical naulakko musta - Laatukaluste

Maze Bill Vertical naulakko musta

169,00€
Maze Bill hattuhylly musta - Laatukaluste

Maze Bill hattuhylly musta

169,00€
Maze Pythagoras Play hyllysetti mänty/musta - Laatukaluste

Maze Pythagoras Play hyllysetti mänty/musta

99,00€
Maze Pythagoras hyllynkannatin 2kpl valkoinen - Laatukaluste

Maze Pythagoras hyllynkannatin 2kpl valkoinen

49,00€
Maze Pythagoras hyllynkannatin 2kpl musta - Laatukaluste

Maze Pythagoras hyllynkannatin 2kpl musta

49,00€
Maze Pythagoras kaappi valkoinen Maze

Maze Pythagoras kaappi valkoinen

395,00€
Maze Pythagoras kaappi musta Maze

Maze Pythagoras kaappi musta

395,00€
Maze Pythagoras kaappi pähkinä Maze

Maze Pythagoras kaappi pähkinä

445,00€
Maze Pythagoras kaappi tammi Maze

Maze Pythagoras kaappi tammi

445,00€
Maze Anyplace sivupöytä harmaa Maze

Maze Anyplace sivupöytä harmaa

449,00€
Maze Anyplace sivupöytä valkoinen Maze

Maze Anyplace sivupöytä valkoinen

449,00€
Maze Anyplace sivupöytä musta Maze

Maze Anyplace sivupöytä musta

449,00€
Maze Same pöytä 115x70 valkoinen Maze

Maze Same pöytä 115x70 valkoinen

995,00€
Maze Same pöytä 115x70 musta Maze

Maze Same pöytä 115x70 musta

995,00€
Maze Liza kaappi musta Maze

Maze Liza kaappi musta

1.495,00€
Maze Liza kaappi valkoinen Maze

Maze Liza kaappi valkoinen

1.495,00€
Maze Edgy Wood hylly munankuori/saarni Maze

Maze Edgy Wood hylly munankuori/saarni

199,00€
Maze Nancy penkki musta Maze

Maze Nancy penkki musta

995,00€
Maze Nancy penkki valkoinen/konjakki Maze

Maze Nancy penkki valkoinen/konjakki

995,00€
Maze Frank säilytyspenkki musta/konjakki Maze

Maze Frank säilytyspenkki musta/konjakki

995,00€
Kopio: Maze Frank säilytyspenkki valkoinen/konjakki Maze

Maze Frank säilytyspenkki valkoinen/konjakki

995,00€
Maze Frank säilytyspenkki musta Maze

Maze Frank säilytyspenkki musta

995,00€
Maze Francis kaappi valkoinen Maze

Maze Francis kaappi valkoinen

1.495,00€
Maze Francis kaappi musta Maze

Maze Francis kaappi musta

1.495,00€
Maze Lower East Seat kenkäteline valkoinen/konjakki Maze

Maze Lower East Seat kenkäteline valkoinen/konjakki

595,00€
Maze Lower East kenkäteline musta/konjakki Maze

Maze Lower East Seat kenkäteline musta/konjakki

595,00€
48 / 79 Tuotetta näkyvillä

Search