Jieldé valaisimet – teollisen muotoilun ikoni
Vuonna 1940 Jean-Louis Domecq turhaantui etsimään sopivaa työvaloa pajallensa ja alkoi suunnitella sellaista itse. Vuosien kokeilujen jälkeen viimein vuonna 1950 valaisin oli valmis. Jo tuolloin se vastasi täysin kaikkia sille asetettuja vaatimuksia; se oli vankka, yksinkertainen ja tehty säädettäväksi eri asentoihin. Näin valaisin sopeutui kaikkiin työympäristöihin. Käytännöllisyytensä lisäksi valaisimessa oli ripaus tyylikästä teollista muotoilua ja näin ikoni olikin syntynyt. Pian Domecq perusti oman yrityksensä markkinoimaan ja valmistamaan valaisimia. Yrityksen hän nimesi nimikirjaimiensa mukaan: Ji eL De.
Valaisimien vahvasta asemasta muotoilun maailmassa kertoo se, että se on ollut tuotannossa alkupäivistään aina nykyhetkeen saakka. Jieldé-valaisimet eivät kuitenkaan vuosien saatossa ole lakanneet kehittymästä. Tänä päivänä valaisimen eri versioita löytyy työympäristöjen lisäksi kodin kaikista kolkista: lattiavalaisimina, seinävalaisimina ja pöytävalaisimina. Alkuaikojen tapaan jokainen valaisin on numeroitu, mikä korostaa valaisimien yksilöllisyyttä ja niiden asemaa teollisena taideteoksena.
Valikoimassamme Jieldé Loft sekä Jieldé Signal -valaisimet useissa värivaihtoehdoissa.
Jieldé
Jieldé SARL
Parc Origami Bâtiment 1
220 Rue Ferdinand Perrier
69800 Saint Priest
France
jielde.com